Ohjeita


Hinnoittelu

Myynnin edistämiseksi hinnoittelu kannattaa tehdä puhtaalla maalaisjärjellä. Tavanomaisesti suurimmat myyntivoitot tulevat myyjiltä, jotka hinnoittelevat tuotteensa kevyesti alakanttiin.

Erikoisempien tuotteiden viitehintoja voi katsella netistä, mutta kannattaa muistaa että esimerkiksi huuto.net:ssä olevat pyyntihinnat ovat usein kaukana todellisista myyntihinnoista.

Myyntilaput

Valmiit myyntilappupohjat löydät täältä.

Laput voit myös tehdä itse, tai käyttää vaikka maalarinteippiä. Tärkeintä on, että lapussa on selkeästi merkattuna myyntipöytäsi numero, sekä kyseisen tavaran hinta. Moni myyjä kirjoittaa lappuihinsa myös lyhyen kuvauksen tuotteesta, joka helpottaa myynnin seuraamista ja esimerkiksi irronneiden hintalappujen kohdennusta.

Tavaroihin laput voi kiinnittää teipillä, ja vaatteisiin neuloilla. Sekä myyntilappuja, että neuloja saat kirpputorin henkilökunnalta.

Alennukset

Mikäli myynti hiipuu, on suosittu taktiikka laittaa joko osa myyntituotteista, tai koko pöytä, alennusmyyntiin. Alennus vetoaa ostajiin ja auttaa ylimääräisen tavaran myynnissä. Moni ostaja jää myös odottamaan alennusta, sillä usein yli 10 euron tuotteissa muutaman euron alennus on ratkaisevassa roolissa.

Tähän riittää että ilmoitat henkilökunnalle toivomasi alennusprosentin, jonka jälkeen lisäämme pöytääsi alennuslapun. Alennetulla hinnalla myydyt tuotteet merkataan digitaaliseen järjestelmäämme nimikkeellä "ALENNUSMYYNTI", jonka lisäksi merkkaamme alennetun hinnan myytyjen tuotteidesi myyntilappuihin, joten voit helposti verrata alennuksen vaikutusta normaalimyyntiisi.

Myyntituotteiden kunto

Myyntituotteiden kunto on tärkeä asia nopean myynnin kannalta. Kannattaa tarkastaa että vaatteet ja tavarat ovat puhtaita, elektroniikka toimii, eikä laitteiden sisälle ole esimerkiksi syöpynyt paristoja.

Puutteet tai huono kunto kannattaa ilmoittaa tuotteen myyntilapussa, ja huomioida hinnassa.

Vaatteet

Vaatteiden kunnon ja siisteyden ohella tärkein niiden myyntiin vaikuttava tekijä on esillepano. Suuremmat vaatteet kannattaa ripustaa henkareissa pöydän yläpuolella olevalle tangolle, ja pienemmät vaatteet järjestellä siisteihin pinoihin pöydälle.

Pienten vaatteiden osalta pöydän siisteyttä edesauttaa myös jos on mahdollista lajitella vaatteet koon tai vaatetyypin mukaisesti esimerkiksi pieniin avoimiin laatikoihin tai koreihin, ja kirjoittaa kylkeen ytimekäs kuvaus sisällöstä.

Käytäntö on osoittanut, että harva asiakas penkoo pöydän alla olevaa sekalaista vaatemuovipussia.

Pöydän siisteys

Pöydän siisteyteen voit vaikuttaa itse lajittelemalla tuotteesi siististi ja huolehtimalla ettei pöydässä ole liikaa tavaraa. Liian täyteen sullotut pöydät usein ohitetaan katsomatta, sillä niiden tuotteita on hankala penkoa, ja asiakas pelkää tavaroiden rikkoutumista.

Pienestä lisämaksusta myös henkilökunta voi huolehtia päivittäin pöytäsi siisteydestä ja järjestelystä. Kysy lisää henkilökunnalta.

Tavaroiden vaihtuvuus

Mikäli myyntituotteesi ei tunnu myyvän, kannattaa välillä osa niistä vaihtaa toisiin tuotteisiin. Tämä virkistää pöydän ilmettä, ja mm. päivittäin käyvät asiakkaat huomaavat muutoksia pöydässäsi ja katsovat myyntituotteesi uudelleen läpi.

Pöytäsi tilannetta kannattaa käydä säännöllisesti tarkastamassa. Voit lisäksi seurata myyntiäsi netin kautta Asiakassivuilla.